Tapahtunut Degerbyssä
Igormuseo on avoinna myös kautta syksyn - lauantaisin aina klo 12-16 ja muuten tilauksesta. Kesän viimeisenä lauantaina oli Espoon Autmuseo vieraanamme. Monet muut ryhmät ovat varanneet aikaa syksylle. Lauantain aukioloajat jatkuvat marraskuun loppuun saakka, mutta kaikkina muina päivinä on mahdollista varata aikaa. Kuvassa Espoon Automuseo joka kävi kesän viimeisenä lauantaina.
Lomamäen Lemmikkipuisto lopetti kauden degerbyläisten muinastulien illan merkeissä. Puistolle vuoden kausi on ollut ainutlaatuisen vilkas - kävijöiä kaikkialta Suomesta ja myös ulkomailta. Kaukaisimmat vieraat tulivat loppukesällä Koreasta.
Muinastulien illalla esiintyi maagikko Mano d´Oro joka pirteän avustajansa kanssa viehätti yleisöä. Mahdollisuus tutustua puiston eläimiin kuului olennaisesti myös ohjelmaan - vaikka kaikki
eivät suostuneet John Mortellin kutsuun tulla silittämään boakäärmettä Bota.
Degerbyn kirkko toimi tiekirkkona myös tänä kesänä. 20.8. mennessä vierailivat 1056 kirkossa. Oli myös mahdollsita tutustua näyttelyyn Degerbyn ensimmäisestä, ainoasta ja viimeisestä kirkkoherrasta Arvid Wiggestä. Näyttely löytyy urkujen vierestä ja oli suosittu kohde.
Degerbyn kyläyhdistys on toimittanut lausunnon Uudenmaan virkistysalueelle uusitusta Kopparnäsin suunnitelmasta. Myös Jukka Uittamo on toimittanut lausunnon joka on saanut 400 allekirjoitusta.
Alla kyläyhdistyksen lausunto:
Lausunto koskien Kopparnäsin suunnitelman uutta versiota
Ehdotus Kopparnäsin uudeksi suunnitelmaksi on usean huomautuksen jälkeen osittain muokattu. Toteamme tyytyväisinä, että tulevaisuudessakin on mahdollista päästä sekä Berguddeniin että Rävbergetille autolla. Tämä tarkoittaa, että yleissuunnitelmaan merkitty reitti Rävbergetille jää voimaan.
Toinen merkitty reitti Sandfjärdeniin on kuitenkin katkaistu sellaiselta etäisyydeltä rannasta, että heikosti liikkuvat, kuten lapsiperheet, tai sellaiset, jotka iän tai muun syyn takia eivät jaksa kävellä tätä tietä eivät voi hyödyntää rantaa.
Lienee mahdollisuuksia yrittäjille, pelastusajoneuvoille ja invalideille mutta suunnitelmasta ei ilmene miten tämä tulee tapahtumaan.