Blogi

Tervetuloa Degerbyn blogiin! Oletko sinä seuraava bloggaajamme? Ota yhteyttä: igor@degerby.fi tai +358 405418526. Voit kirjoittaa mieleisestä aiheesta ja tietenkin omalla kielelläsi.

Oli todella miellyttävää liikkua pitkin Furuborgintietä Degerbyn päivän iltapäivänä, jolloin kylässä järjestettiin kirppisralli. Iloisia ihmisiä leppoisalla kävelyllä pihalta toiselle nauttimassa kahvia tai mehua, ja etenkin toisiin tutustumassa.

Tunnelma oli varmasti samankaltainen, kun ensimmäinen Degerbyn päivä järjestettiin vuonna 1989, Degerbyn voimakkaitten naisten, eli Kia Heinströmin, Maj-Lis Lindroosin ja Sirkka Ramstedtin, aloitteesta. Perinteiset kesäjuhlat eivät enää kiinnostaneet, ja tarvittiin jotain uutta.

  • Tarkoituksemme oli edistää kylähenkeä, kertoo Maj-Lis Lindroos ja samaa mieltä on Sirkka Ramstedt.

Degerbyn päivät kehittyivät kyläyhteistyön ja sopusoinnun mainioksi esimerkiksi. Keksittiin uusia kiinnostavia projekteja mielialan kohottamiseksi.

  • Pieni kylä esitti tällä tavalla tehokkaasti itsensä, toteaa Maj-Lis Lindroos.

Tämän suunnan jatkeena yhdistysten yhteistyö kehittyi. Lähtökohtana oli se, että kyläläisille tarjottaisiin ainakin kerran vuodessa jotain erikoista, odottamatta suuria vastikkeita.

Degerbyn päivän kulkueet vuosina 2016 ja 2017 olivat oivia esimerkkejä siitä, miten osaaminen ja yhteistyö pystyvät houkuttelemaan lisävoimia myös laajemmalta alueelta. Samalla huomattiin, että lisävoimia tarvitaan, etenkin nuorempia voimia.

Nuoremmalta sukupolvelta on jo jonkin aikaa toivottu uutta energiaa, valmiutta uudistuksiin sekä tehtävien jakamista keskenään, jotta kutistuvan vanhemman polven uranuurtajien työ saisi jatkoa. Tästä syystä nuoren energisen Nanna Turusen ehdotus kirppisrallista tuntui mahtavalta: vihdoinkin vapaaehtoinen talkoovoima ilmoittautui kyläyhteistyön edistämiseksi!

Perinteisen Degerbyn päivän ja uuden kirppisrallin yhdistelmä on nyt testattu. Tyytyväisyyskysely tehdään pian, mutta vaikuttaa siltä, että toiminta oli vilkkainta kirkonkylässä.  Mahdollisuus vierailla tiloilla ja tutustua ihmisiin on kuitenkin kaikkialla ollut suosittua. Tapahtuma oli kuitenkin erittäin hyvä kylähengen edistämisen alku Degerbyn kylässä, jossa on runsaasti uusia asukkaita.

Miten ja missä muodossa kolmattakymmenettä Degerbyn päivää vietetään vuonna 2019 on vielä avoin kysymys. Ainakin kunnes uusi järjestäjä ilmoittautuu.

Tarvitaan järjestäjä, joka onnistuu herättämään myös kylän yrittäjät uuteen ymmärrykseen siitä, että kustannuksia todella syntyy – mutta muut torimyyjät laajentavat sekä tarjontaa, kiinnostusta että ostovoimaa.

Lena Selén

degerbydag1

Dragsvikin perinnesoittokunnan puhaltajat avasivat Degerbyn päivää juhlallisesti.