Storaksen tilalta Päivölästä löytyy harvinaisen suuri neuvostobunkkeri, joka on jo jonkin aikaa herättänyt mielenkiintoa. Se rakennettiin Porkkalan vuokrakauden aikana, ja on luultavasti toiminut tulenjohtobunkkerina, jonka tykki oli suunnattu Päivölän asemaa kohti.

Torstaina 11. syyskuuta paikalle saapui ryhmä opiskelijoita Tammisaaren lukiosta, ja heillä on aikomus kaivaa esiin umpeen kasvanut bunkkeri opettajan Sture Lindholmin johdolla. Projekti suoritetaan yhteistyössä maanomistajan Bengt-Erik Holmström kanssa.

Kaikki bunkkerit räjäytettiin ja maastoutettiin syksyllä 1955 neuvostoliittolaisten toimesta ennen alueen palauttamista Suomelle. Työ suoritettiin kuitenkin puutteellisesti, ja kaivinkoneen avulla saatiin melko helposti bunkkerin sisäänkäynti esille.

Suuri määrä maata, risuja, puita ja räjäytyskiviä pitää vielä poustaa, ennen kuin työ voi jatkua.


Huom! Bunkkeri on yksityisalueella, ja paikalla saa käydä ainoastaan maanomistajan luvalla.

Bunkkerin sisäänkäynti on esillä. Opettaja Sture Lindholm miettii, miten tästä jatketaan.

Neuvostobunkkerin sisäänkäynti.

Bunkkerin ulkokatto tuuletusluukkuineen kaivettiin esiin suurella innolla. Syvyys bunkkerin pohjaan on 5 metriä.

Myös opettaja Sture Lindholm osallistui kaivamiseen opiskelijoiden iloksi.

Tykkilavetin muoto alkaa näkyä. Oik. Bengt-Erik Holmström, arkeologi Jan Fast sekä Mikael Holmström katsoo räjäytyskiviä, joilla perusta on täytetty.