4H:n toiminnanjohtajalla degerbyläisellä Benita Björkrothilla riittää tekemistä – Inkoon ja Siuntion ryhmissä on nimittäin 199 lasta. Kuitenkin hän toimii sijaisena myös Degerbyn koulussa.

- Helena Träskman on hyvä sijainen.

Lapsista 170 on inkoolaisia. Kunnassa onkin kolme toimintapistettä: Västankvarn, Inkoon kirkonkylä sekä Degerby. 29 lasta ovat siuntiolaisia, ja he kokoontuvat Edvardsbergillä.

Askartelukerhot kokoontuvat yhteensä neljä kertaa viikossa, lisäksi on kursseja, pallopelejä ja leirejä. Kesällä järjestetään ruokakoulu Degerbyn Furuborgissa.

- Osallistujia riitti kahteen kurssiin.

Kesäkuun alussa 4H:läiset lähtevät retkelle Helsinkiin, ensin Fazerille ja sitten Linnanmäelle. Sitten seuraa leiri Inkoon Skavuddenilla. Alueleiri Sipoossa on heinäkuun lopussa ja elokuussa järjestetään metsäpäivä. Osa 4H:läisistä myy perunaa ja leivonnaisia Inkoon torilla.

Keskikesä on mansikka-aikaa, ja silloin Benitalla on töitä mansikanviljelyn parissa kotitilallaan Hindersillä.

- Meillä on 3 hehtaaria itsepomintaa varten, toteaa Benita ja toivoo mansikkakauden alkavan juuri ennen juhannusta.