Mukavassa ja hyvin varustellussa "Nappitiikerit "-käsityökaupassa Degerbyn kirkonkylässä tiskin takana seisoo usein omistaja itse – Terese Norrvik. Vuodesta 2008 hän on toiminut yrittäjänä Degerbyssä.

– Kirkkonummelainen käsityökauppa Neppari suljettiin, ja sen omistaja etsi henkilöä, joka voisi jatkaa toimintaa. Olin silloin vuorotteluvapaalla ja ajatus tehdä jotain aivan toisenlaista työtä heräsi.

Terese oli ollut töissä Nokialla 15 vuotta tehdessään täyskäännöksen vaihtaessaan alaa.

– En ole katunut sitä hetkeäkään. Olen aina ollut kiinnostunut käsityöstä. Kävin 5-vuotiaana ensimmäisellä ompelukurssilla äitini kanssa.

Aiemmilla kokemuksilla ja opituilla taidoilla on kuitenkin käyttöä myös nykyisessä työssä. Terese tuntee tietokoneet ja hoitaa itse mm. oman kirjanpidon.

Nappitiikerit-liike löytyy Degerbyn vanhasta pankkitalosta. Terese etsi sopivaa toimitilaa Kirkkonummelta, joka toimisi varastona ja pakkaustilana nettikauppaa varten, jonka hän oli perustamassa yhdessä liikekumppanin kanssa. Terese näki tyhjän tilan Degerbyn pankkitalossa, ja muutti siihen tilapäisenä ratkaisuna vuonna 2008.

Mutta kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan.

– Nettikauppaa ei perustettu, eikä paikasta tullutkaan tilapäinen, Terese naurahtaa. Vaikkei nettikauppaa perustettu, tuotteita voi kuitenkin tilata puhelimitse tai sähköpostitse ja saada ne lähetyksenä kotiin asti.

Muutaman vuoden kuluttua Aktia-pankin konttori sulki, ja käsityöliike muutti isompaan tilaan pankkitalon pohjakerroksessa. Ja siihen se jäi. Terese on ollut tyytyväinen siihen, että hän päätyi sattumalta juuri Degerbyhyn.

– Degerbyn sijainti aivan kantatie 51:n varrella on täydellinen. Tämä on ikään kuin puolessavälissä. Tänne on helppo tulla kaikista ilmansuunnista.

Asiakkaita tulee pääkaupunkiseudulta, Tammisaaaresta, Karjaalta, Lohjalta ja tietenkin lähellä sijaitsevista kylistä. Muutama asiakas on tullut jopa Porvoosta ja Joensuusta.

– Helsingin daamit arvostavat sitä, että liikkeen ulkopuolelta löytyy aina vapaita parkkipaikkoja.

Nappitiikerit on tunnettu vanhanaikaisena käsityöliikkeenä, jossa saa hyvää palvelua, vinkkejä, neuvoja ja kaikkea napeista lankaan, kankaista askartelu- ja ompelutarvikkeisiin. Sitä paitsi Terese tekee nimen kirjailua kastemekkoihin, joka on tänä päivänä todella harvinaista.

– Me panostamme hyvään valikoimaan. Käynnin pitää olla sen arvoinen – myös silloin kun tulee pidemmän matkan takaa.

Nappitiikereillä on hyvä maine, ja sana kiertää puskaradion avulla. Liikkeessä todella tuntee positiivisen tunnelman.

- Viihdyn liikkeessä ja pidän kaikista tehtävistäni: asiakaspalvelusta ja tietenkin kurssien vetämisestä. Järjestämme käsityökursseja sekä lapsille että aikuisille. On hauskaa nähdä kuinka innokkaita askarteluryhmien lapset ovat. Ne eivät halua mennä kotiin! Viisi vuotta sitten aloitimme ensimmäisen askarteluryhmän yhteistyössä Inkoon seurakunnan kanssa, nyt meillä on viisi ryhmää.

Tämän päivän taloudellinen tilanne näkyy myös täällä. Tällä hetkellä ei rakenneta paljon taloja, joihin tarvitaan uudet verhot ja muita kankaita. Ihmiset säästävät mieluummin rahansa.

Käsityö on kuitenkin varsin suosittua. Moni tekee käsitöitä – jotkut bloggaavat jopa harrastuksestaan.

– On hauskaa voida edesauttaa ihmisten käsityöharrastusta, ja vaikuttaa siihen, että käsityötä halutaan harrastaa. Silloin on erityisen tärkeää, että meillä on liike, jossa on suuri valikoima myös meidän seudulla.


Nappitiikerit

 

Degerbyntie 11 B (vanhassa pankkitalossa) 10160 Degerby

Kankaat, käsityöt, askartelu ja lahjat
HUOM! Käsityökursseja järjestetään jatkuvasti! Katso kotisivut.

Myymälä: +358 (0)50 5882884
Terese: +358 (0)40 7035168
Avoinna: Torstaisin ja perjantaisin 11 - 18
Lauantaisin 10 - 16

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
www.nappitiikerit.fi

 

Lue lisää paikallisista tuotteista ja palveluista!

Tästä löydät listan kaikista yrittäjistä.