Grefvaksen tilalla Degerbyssä asuu Tor-Björn Karlsson perheineen. Tilalla on sekä vanhempia että uudempia rakennuksia.

– Vuokraustoiminta on luonnollinen jatko toiminnalle, jonka isäni Karl-Göran aloitti 2000-luvun alussa, Tor-Björn kertoo.

Karl-Göran Karlssonin lopettaessa sikojen pidon tilalle jäi tyhjiä rakennuksia, ja siitä alkoi varastonvuokraus. Nyt toimintaa on laajennettu. Pihalle on rakennettu uusi rakennus, jossa on tavarahissi. Varastojen koot vaihtelevat kolmesta kahteenkymmeneen neliöön.

Tor-Björn on sitä mieltä, että varastotiloille on tarvetta. Kaikennäköiselle tavaralle tarvitaan varastotilaa, esim. suksille ja venevarusteille – kesällä talvitarvikkeille ja talvella kesätarvikkeille. On monta eri elämäntilannetta, jolloin varastotilaa tarvitaan, kuten silloin, kun taloa rakennetaan, remontoidaan tai kunnostetaan.

Valtaosa asiakkaista tulevat pääkaupunkiseudulta. Grefvaksen tilan sijainti on sopivasti kantatie 51 varrella, kun kaupunkilaiset lähtevät mökeilleen ja kesäasunnoilleen Länsi-Uudellemaalle.

– Varastotilat ovat halvempia täällä kuin Helsingissä. Asiakkaat arvostavat siistejä, lämpimiä ja kuivia tilojamme, Tor-Björn kertoo.

Osa asiakkaista on sellaisia, jotka ovat saaneet tilapäisesti töitä ulkomailta, ja tarvitsevat paikan, johon saa tavarat varastoitua pidemmäksi aikaa.

- Meille on turvallista jättää tavaransa. Asumme aivan varastojen vieressä ja rakennuksia valvotaan jatkuvasti, Tor-Björn toteaa.

 

 

Tor-Björn Karlsson

Halvdelsintie 30, 10160 Degerby

+358 40 551 7560

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

www.varasto-lager.fi